KKO:1983-II-138
- Asiasanat
- Vahingonkorvauslaki - III Työntekijän ja virkamiehen korvausvastuu (4 luku)Lääkäri
- Tapausvuosi
- 1983
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S81/1002
- Taltio
- 229
- Esittelypäivä
Ään.
Lääkäri A oli suorittanut potilaalle B poskiontelotulehduksen hoitamiseksi poskiontelon huuhtelun ja sen päätteeksi puhaltanut onteloon ilmaa poistaakseen sieltä huuhtelunesteen. Tällöin potilaan verenkiertoon oli joutunut ilmaa seurauksin, että hän oli kuollut sydämen oikeaan kammioon menneen ilmatulpan johdosta. Kuoleman katsottiin aiheutuneen A:n viaksi jäävästä lievästä tuottamuksesta. Kuntainliitto X, jonka palveluksessa A oli ollut, velvoitettiin yksin suorittamaan B:n oikeudenomistajille vahingonkorvausta.
II-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
C omasta puolestaan ja alaikäisen poikansa D:n holhoojana sekä poikansa E olivat lääketieteen lisensiaatti Petri A:lle ja kuntainliitolle X tiedoksi toimitetun haasteen nojalla Laitilan KO:ssa lausuneet, että A oli kuntainliiton palveluksessa olleena lääkärinä 14.2.1977 Laitilassa tehnyt C:n aviomiehelle, D:n ja E:n isälle B:lle poskiontelon huuhtelun niin taitamattomasti, että B oli hoitotoimenpiteen yhteydessä aiheutettujen vammojen johdosta samana päivänä kuollut. Sen vuoksi ja kun C, D ja E B:n kuoleman johdosta olivat jääneet tarpeellista elatusta vaille ja kuolemantapauksesta oli aiheutunut myös suoranaisia kuluja, C ja E olivat vaatineet A:n ja kuntainliiton velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan korvausta kuolemasta aiheutuneista suoranaisista kuluista yhteensä 13 614 markkaa sekä kuukautista elatusapua 14.2.1977 lukien C:lle 200 markkaa sekä D:lle ja E:lle kummallekin 400 markkaa kuukaudessa, korvaus ja jo erääntyneet elatusmaksut laillisine korkoineen.
Kuultuaan A:ta ja kuntainliittoa kanteesta KO p. 7.11.1980 oli lausunut tosin selvitetyksi, että A oli Laitilan kunnassa 14.2.1977 kuntainliiton terveyskeskuksessa ollessaan virkasuhteessa kuntainliittoon suorittanut B:lle, joka oli syntynyt 15.1.1938, poskiontelon tulehduksen hoitamiseksi vasemman poskiontelon huuhtelun ja että A oli nesteen poistamiseksi huuhtelun loppuvaiheessa ruiskuttanut poskionteloon ilmaa, jonka jälkeen B:lle oli ilmennyt vaikean verenkiertohäiriön oireita ja sydänpysähdys. Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa B:n oli todettu kuolleen sydämen oikeaan kammioon menneeseen ilmatulppaan.
Sen vuoksi ja koska poskiontelon huuhtelua oli pidettävä perusteltuna hoitotoimenpiteenä poskiontelon tulehduksen hoitamiseksi ja huuhtelu oli katsottava suoritetuksi yleisesti pitkään noudatettua menetelmää soveltaen, niin ja kun A:n siten ei voitu katsoa toimenpidettä suorittaessaan syyllistyneen huolimattomuuteen, laiminlyöntiin tai virheelliseen menettelyyn, josta hän vahingonkorvauslain 4 luvun 1 ja 2 §:n tai hänen silloinen työnantajansa kuntainliitto vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 ja 2 momentin mukaan olisi vastuussa, KO oli hylännyt kanteen näyttämättömänä.
Turun HO, jonka tutkittavaksi C omasta puolestaan ja holhoojantoimessaan sekä E olivat saattaneet jutun, t. 28.8.1981 oli katsonut selvitetyksi, että B:n kuolema oli aiheutunut laskimoverkostosta sydämen oikeaan kammioon menneestä ilmatulpasta. Laskimoverkostoon ilma oli päässyt revenneestä laskimosta. A oli tosin poskiontelon huuhtelun loppuvaiheessa nesteen poistamiseksi ruiskuttanut poskionteloon ilmaa, mutta selvittämättä oli jäänyt, että laskimon repeäminen ja ilmatulpan syntyminen olisi aiheutunut A:n virheellisestä menettelystä tai huolimattomuudesta.
Koska A:n syyksi ei esitetyn selvityksen nojalla voitu hakea muutakaan tuottamusta ja kun B:n kuolema siten oli aiheutunut tapaturmasta, HO oli näillä ja KO:n mainitsemilla perusteilla jättänyt asian KO:n päätöksen lopputuloksen varaan.
Pyytäen valituslupaa C omasta puolestaan ja D:n holhoojana sekä E hakivat muutosta HO:n tuomioon. A ja kuntainliitto vastasivat hakemukseen. C ja hänen myötäpuolensa toimittivat KKO:een vielä kirjoituksen. Heille myönnettiin valituslupa 17.5.1982. Lääkintöhallitus antoi 3.12.1982 KKO:n siltä pyytämän lausunnon. C myötäpuolineen sekä A ja kuntainliitto antoivat lääkintöhallituksen lausunnon johdosta pyydetyt selitykset.
KKO t. tutki jutun.
Perustelut
KKO katsoi jutussa selvitetyksi, että A oli 14.2.1977 kuntainliitto X:n terveyskeskuksessa suorittanut B:lle vasemman poskiontelon huuhtelun alempien oikeuksien ratkaisuissa kerrotuin tavoin ja niissä mainituin seurauksin.
A:n saneleman B:tä koskevan sairauskertomuksen mukaan huuhtelussa oli saatu " melkoisesti painetta käyttäen tulemaan kookas ruskea klimppi sekä runs. puoleisesti paksua, kuit. melko kirkasta limaa. Päälle pari kertaa ruiskullinen ilmaa". Lääkintöhallitukselle annetun selvityksen mukaan kysymyksessä olevassa terveyskeskuksessa käytettiin poskionteloiden huuhtelussa 100 millilitran metalliruiskuja.
A oli suorittanut B:lle poskionteloiden huuhtelun myös 2.2.1977. Tällöin B oli hetkeksi menettänyt tajuntansa. B:n poskionteloista oli otettu röntgenkuvat 2.2. ja 14.2.1977. A oli tutkinut 2.2.1977 otettuja kuvia ennen tuona päivänä suorittamaansa huuhtelua ja 14.2.1977 otettuja kuvia ennen sinä päivänä suorittamaansa huuhtelua.
Röntgenlääkärin B:stä otetuista röntgenkuvista sittemmin antaman lausunnon mukaan B:n molemmissa nenäonteloissa oli nähtävissä runsaasti krooniseen tulehdukseen viittaavia muutoksia. Röntgenlääkäri oli todennut, että vasen poskiontelo oli ilmeisesti pieni, mikä johtui kehitysanomaliasta.
Jutussa esitetyistä asiantuntijalausunnoista kävi ilmi, että ilman puhaltamista poskionteloon sen huuhtelun yhteydessä oli käytetty hoitotoimenpiteenä viime vuosisadan loppupuolelta alkaen. Sittemmin oli todettu siitä aiheutuneen ilmaveritulppa, jotka eräissä tapauksissa olivat johtaneet potilaan kuolemaan. Tällaiset tapaukset olivat kuitenkin olleet harvinaisia. Vuonna 1952 eräs tutkija oli koonnut siihenastisista eri maissa julkaistuista tutkimuksista 58 ilmaveritulppatapausta, joista 23 oli johtanut kuolemaan. Käytäntö ilman puhaltamisen sallittavuuden osalta oli ollut epäyhtenäinen. Esimerkiksi Saksassa monissa yliopistollisissa sairaaloissa ilman puhaltaminen oli kielletty. Amerikan Yhdysvalloissa se oli toisissa yliopistollisissa sairaaloissa sallittua, toisissa kiellettyä. Suomessa oli ilmaa yleisesti käytetty huuhtelun loppuvaiheessa. Suomalaisessa lääkärikoulutuksessa oli korostettu ilmaveritulpan vaaraa poskiontelohuuhteluja suoritettaessa, varoitettu käyttämästä kovaa painetta ja kielletty painamasta ilmaa onteloon, jos huuhteluliuoksen läpimenossa oli ollut vaikeuksia.
Lääketieteellisestä selvityksestä ilmeni että, vaikka huuhtelunesteen poistuminen poskiontelosta puhaltamalla sinne ilmaa oli perusteltua, koska onteloon jäänyt neste saattoi hidastaa toipumista, huuhteluliuos poistui myös itsestään eikä sen poistumisen hidastumisesta ollut potilaalle varsinaista haittaa. Ilman puhaltaminen oli näin ollen hoitoa edistävä mutta ei välttämätön toimenpide.
Lääketieteellisestä selvityksestä oli edelleen pääteltävissä että, kun huuhtelunesteen läpimenossa on ollut vaikeuksia, myös poskionteloon puhallettavan ilman kululle voi olla esteitä, jotka saattavat johtaa ilmanpaineen kasvuun ontelossa, sekä niin ikään, jossa on jouduttu käyttämään voimakasta painetta, on voinut aiheuttaa ontelon limakalvoissa ja niiden alla olevissa verisuonissa repeämiä ja että ilman verisuonistoon pääsemisen mahdollisuus on sanotunlaisen huuhtelun jälkeen näin ollen suurempi kuin silloin, kun huuhteluneste on mennyt vaikeuksitta läpi.
A oli ilmoittanut että, vaikka hän oli saanut lääkärinkoulutuksensa ulkomailla, poskionteloiden huuhtelusta hänelle oli opetettu samalla tavalla kuin Suomessa. KKO:een antamassaan selityksessä A oli kuitenkin kertonut, että opiskellessaan korva-, nenä- ja kurkkutautien kurssilla ulkomailla hän oli nähnyt huuhteluun käytettävän pienempiä ruiskuja kuin Suomessa. Ilmanpuhallusta ei ollut useinkaan käytetty, vaan huuhtelun lopuksi poskionteloon oli ruiskutettu pieni määrä antibioottiliuosta. Tämän takia hän oli Suomessa työskennellessään aluksi oudoksunut ilman puhaltamista, mutta seurattuaan useiden vanhempien kollegoiden työtä hän oli alkanut varovaisesti käyttää menetelmää.
Helsingin yliopiston korva-, nenä- ja kurkkutautiopin professori Tauno Palva oli lääkintöhallitukselle antamassaan lausunnossa todennut, että B:stä otetuista edellä mainituista röntgenkuvista nähtiin selvästi hyvin pieni paksulimakalvoinen vasen poskiontelo, jonka ilmatila oli erittäin vähäinen. Palvan mukaan jo pelkästään tämän seikan olisi tullut kehottaa erityiseen varovaisuuteen poskiontelopunktion suorittamisessa. Yhdistettynä siihen tietoon, että huuhtelunesteen läpimenoon tarvittiin melkoista painetta, tämän seikan olisi B:n tapauksessa pitänyt johtaa siihen, että ilmaa ei olisi lainkaan puhallettu.
Kuopion korkeakoulun korva-, nenä- ja kurkkutautiopin professori Juhani Kärjä oli niin ikään lääkintöhallitukselle antamassaan lausunnossa katsonut, että B:n poskionteloiden koon perusteella varovaiseen ilmankäyttöön huuhtelun yhteydessä ei ollut ollut estettä. Kun ilmanpuhalluksen aikana oli ilmaantunut kipua ontelon alueella, vaikka tässä vaiheessa kipua ei normaalisti esiintynyt, A:n toimintaan oli Kärjän mukaan liittynyt varomattomuutta.
Lääkintöhallitus oli KKO:lle antamassaan lausunnossa katsonut, että 2.2. ja 14.2.1977 otetuista röntgenkuvista ilmennyt vasemman poskiontelon pienuus eli sen vähäinen ilmatila, 2.2.1977 tapahtunut lyhytaikainen tajunnan menetys ja 14.2.1977 vasenta poskionteloa huuhdeltaessa vaadittu melkoinen paine olivat seikkoja, joiden olisi tullut johtaa huuhtelua suoritettaessa erityiseen varovaisuuteen. Jos näissä olosuhteissa suoritetussa huuhtelussa käytetty ilmamäärä "pari kertaa ruiskullinen ilmaa" oli ollut huuhtelussa käytetyn 100 millilitran ruiskun kaksinkertaista kokonaistilavuutta vastaava määrä, A:n voitiin lääkintöhallituksen mukaan katsoa menetelleen varomattomasti.
A oli KO:ssa lausunut, että röntgenkuvista eivät pehmytosat olleet havaittavissa, vaan kuvista näkyivät periaatteessa vain luut. KKO:lle muun muassa Palvan ja lääkintöhallituksen lausuntojen johdosta antamassaan selityksessä A ei kuitenkaan ollut osoittanut vääräksi Palvan ja lääkintöhallituksen mainintaa siitä, mitä röntgenkuvista oli havaittavissa. Selityksessään A oli ilmoittanut, ettei hän ilmaa puhaltaessaan ollut täyttänyt ruiskua kokonaan, mutta ettei hän voinut tarkoin määrittää puhalletun ilman määrää.
Edellä selostetuilla perusteilla KKO katsoi, että A oli Palvan ja Kärjän sekä lääkintöhallituksen lausunnoista ilmenevissä olosuhteissa ilmaa puhaltaessaan jättänyt ottamatta huomioon sen vahingonvaaran, joka ilman puhaltamiseen tässä tapauksessa saattoi liittyä. Kun ilman puhaltamatta jättämisestä olisi ollut B:lle vain vähäistä haittaa, mutta ei vaaraa hänen terveydelleen, ilman puhaltamisen hoidollinen merkitys oli ollut niin vähäinen, ettei se ollut ollut oikeassa suhteessa siitä potilaalle aiheutuneeseen hengenvaaraan. Katsoessaan tästä huolimatta voivansa puhaltaa ilmaa A:n olisi pitänyt suorittaa tämä toimenpide erityistä varovaisuutta noudattaen. A:n B:n sairaskertomuksessa antama kuvaus käytetystä ilmamäärästä, mitä A ei ollut luotettavasti täsmentänyt, kuitenkin osoitti, että puhalletun ilman määrä ja sen pienessä poskiontelossa aiheuttama paine olivat olosuhteet huomioon ottaen olleet liialliset. Näillä perusteilla KKO katsoi, että A oli varomattomuudellaan aiheuttanut B:n kuoleman. Tuottamus oli kuitenkin lievä.
Kuntainliitto X, jonka palveluksessa A oli ollut, oli velvollinen korvaamaan A:n työssään kolmannelle henkilölle aiheuttaman vahingon.
Vahingonkorvausvaatimusten osalta KKO totesi, että C ja E, ensiksi mainittu myös holhoojantoimessaan, olivat vaatineet tuomittaville korvauksille ja jo erääntyneille elatusmaksuerille laillista korkoa. KKO katsoi, että hautauskuluista vaadittu korvaus, jota A ja kuntainliitto eivät olleet määrältään kiistäneet, oli kohtuullinen. Vaatimus perunkirjoitus- ja pesänselvityskulujen korvaamisesta oli lakiin perustumaton. Edelleen KKO katsoi, ettei C ollut näyttänyt, että hän olisi elatuksen tarpeessa. Esitetty selvitys osoitti, että D ja E olivat B:n kuoleman johdosta jääneet tarpeellista elatusta vaille siksi, kunnes he täyttivät 18 vuotta tai sitä ennen kykenivät itsensä elättämään.
Lainkohdat
Vahingonkorvauslaki 2 luku 1 § 1 mom. 3 luku 1 § 1 ja 2 mom., 4 luku 1 § 1 mom, 5 luku 3 ja 4 §
Tuomiolauselma
Kuntainliitto X velvoitettiin korvaamaan C:lle B:n hautauskuluista 11 213 markkaa 5 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiannosta 17.4.1978 lukien. Korvauksesta oli kuitenkin vähennettävä, mitä C:lle oli suoritettu tai olisi voitu suorittaa kansaneläkelain nojalla hautausavustuksena. Edelleen kuntainliitto velvoitettiin suorittamaan elatusapua E:lle 400 markkaa kuukaudessa ajalta 15.2.1977 - 11.4.1980 eli siihen saakka kun hän oli täyttänyt 18 vuotta ja D:lle samoin 400 markkaa kuukaudessa 15.2.1977 lukien, kunnes hän täytti 18 vuotta tai sitä ennen kykeni itsensä elättämään. Elatusavuista oli vähennettävä, mitä E:lle ja D:lle oli suoritettu tai suoritettiin perhe-eläkkeenä. Jo erääntyneet erät oli maksettava heti ja D:lle vastaisuudessa suoritettavat erät kuukausittain etukäteen.
Nyt maksettaviksi tuomittujen ja perhe-eläkkeenä suoritettujen erien erotukselle oli maksettava korkoa ennen haasteen tiedoksiantoa 17.4.1978 erääntyneille erille 5 prosenttia tuosta tiedoksiantopäivästä lukien sekä sen jälkeen ennen 20.8.1982 annetun korkolain voimaantuloa 1.1.1983 erääntyneille erille 6 ja sanotun päivän jälkeen ennen KKO:n tuomion antopäivää erääntyneille erille 16 prosenttia kunkin kuukauden 15 päivästä lukien.
Kun A:n tuottamus oli ollut lievää, häntä vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n 1 momentin säännös huomioon ottaen ei velvoitettu osallistumaan kuntainliiton maksettavaksi tuomittujen korvausten maksamiseen.
Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Ylimääräinen oikeusneuvos Mäkinen: Olen muutoin KKO:n tuomiolauselmasta ilmenevällä kannalla, mutta nyt maksettavaksi tuomittujen ja niistä jo suoritettujen korvausten ja korvauserien erotukselle maksettavasta korosta lausun seuraavasti. Korkolain voimaantulosäännöksen 1 momentin mukaan korkolain soveltaminen riippuu muun muassa siitä, oliko maksu lain voimaantullessa eli 1.1.1983 viivästynyt vai ei. Nyt puheena olevassa tapauksessa vahinko on tapahtunut ja oikeudenkäyntikin aloitettu vanhan lain aikana, mutta vahingon aiheuttaja katsotaan syypääksi vahinkoon vasta lain voimaan tultua. Kauppakaaren säännösten ja oikeuskäytännön perusteella viivästyskorkoa tämänlaatuisessa asiassa tuomitaan vanhan lain aikana toimitetun haasteen tiedoksiantopäivästä lukien. Tästä huolimatta katson, kun maksuvelvollisuus vasta nyt määrätään, ettei maksu sanotun korkolain voimaantulosäännöksen mielessä ole ollut 1.1.1983 viivästynyt. Tämän perusteella tulen siihen tulokseen, että korkolakia on puheena olevaan tapaukseen sovellettava. Selvää tuolloin kuitenkin on, ettei korkolain mukaista viivästyskorkoa voida tuomita 1.1.1983 edeltäneeltä ajalta. Harkitessani tämän jälkeen, mistä ajankohdasta 16 prosentin viivästyskorko olisi määrättävä maksettavaksi, katson lain tarkoitusperien mukaista olevan, että tuon suuruinen korko määrätään vasta tuomion antopäivän jälkeiseltä ajalta. Edellisen perusteella olen hautauskuluista suoritettavan korvauksen koron osalta muutoin samaa mieltä kuin KKO:n enemmistö, mutta tuomitsen kuntainliiton suorittamaan korkoa 17.4.1978 ja KKO:n tuomion antopäivän väliseltä ajalta 5 prosentin ja viimeksi mainitusta päivästä 16 prosentin mukaan. Nyt maksettavaksi tuomittujen ja perhe-eläkkeenä jo suoritettujen elatusapuerien erotukselle tuomitsen korkoa siten, että ennen 17.4.1978 erääntyneiden erien osalta tuomitsen korkoa 5 prosenttia 17.4.1978 ja KKO:n tuomion antopäivän väliseltä ajalta sekä 16 prosenttia antopäivän jälkeiseltä ajalta sekä 17.4.1978 jälkeen ennen tämän tuomion antopäivää erääntyneille erille kullekin kunkin kuukauden 15 päivästä lukien siten, että korkoa on kullekin erälle suoritettava erääntymispäivän ja KKO:n tuomion antopäivän väliseltä ajalta 6 prosentin ja viimeksi mainitun päivän jälkeiseltä ajalta 16 prosentin mukaan.
Oikeusneuvos Ketola: Katson, ettei ole syytä muuttaa HO:n tuomiota, jonka siis jätän pysyväksi.
Oikeusneuvos Hämäläinen: Olen muutoin samaa mieltä kuin enemmistö paitsi että, koska jutussa on tehty korkovaatimus ennen korkolain voimaantuloa, tuomitsen nyt maksettavaksi tuomittujen ja perhe-eläkkeenä suoritettujen erien erotukselle korkoa ennen haasteen tiedoksiantoa 17.4.1978 erääntyneiden erien osalta 5 prosenttia tuosta tiedoksiantopäivästä lukien sekä sen jälkeen ennen tämän tuomion antopäivää erääntyneille erille 6 prosenttia kunkin kuukauden 15 päivästä lukien.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Leivonen ja Hiltunen